sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Jänisjahtia

Oli taas aika jänisjahdin kun paukkupakkaset väistyivät. Janne oli hommannu ajokoiran ja jännityksellä ootin tietoja , että miten koira pelaa. Iltapäivällä alkoikin puhelin piippaamaan...multimediaa pukkas. Ensimmäinen jänis uudelle koiralle ja JOUSELLA!!
Tyytyväinen saamamies ja Nippe-koirakin näyttää olevan mielissään.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Bäk in bisnes!

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Viime vuosi oli hieman hiljaiseloa  tämän blogin puolella mutta koitetaan jatkossa olla hieman aktiivisempia.
Pakkasmittari näyttää osimmoilleen -27 astetta joten päätin tekasta muutaman Flu Flu-nuolen ja tällä kertaa spiraali sulituksella. Etuna tällä sulituksella varsinkin kun ammutaan vaikka puussa olevaa lintua on lyhyt lentomatka.
Tarvikkeet: Nuolia, hiomapaperi 1000 tai 800, spiral flu flu sulkia, kontakti- ja pikaliimaa.

Maalarinteipillä merkki josta sulitus alkaa. Laitoin merkin 16 sm päähän nokin kärjestä. Teipin ja nokin välinen alue hiotaan hieman karkeaksi. Hionta liimausta varten.
Liimaa hiotulle alueelle. Jätetään kuitenkin 1 tuuma nokista kärkeenpäin liimaamatta. Lisäksi liimaa myös sulkaan ja jätetään komponentit kuivumaan noin 13 minuutiksi.
Painetaan sulkaa muutama sekuntti ja lähdetään kiertämään nuolen ympäri noin 45 asteen kulmassa.
Jätetään noin 1,5 tuuman rako toista sulkaa varten.
Toinen sulka kierretään ensimmäisen kierteen väliin.
Sulan päihin pikaliimatäpit vahvistamaan.
Valmis
Lisää kuvateksti

tiistai 24. helmikuuta 2015

Talviharjoittelua

Jousiammunta on minulla jäänyt näin talvisaikaan hieman vähälle. 3D radalla on kahlata asti lunta ja maalit on suojattu talvelta. Sisällä on kumminkin päästy harjoittelemaan kun saviselän liikuntahallista on saatu ammuntavuoro. Ampumamatkaakin löytyy reilu parikymppiä eikä ota kylmä ytimiin. Viime sunnuntaina käytiin reenaamassa ja olihan pitkästäaikaa mukavata hommaa. Ampujia oli reilu 10 ja pari kiinnostunuttakin pääsi kokeilemaan jousiammuntaa. Kommenteista päätelleen saadaan kaksi uutta lajin harrastajaa ja jäsentä seuraan.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kisailua

15.11.2014 pidettiin seuran ensimmäiset jäsentenväliset. Osanottajia saapui paikalle toistakymmentä . Tiukan kisan jälkeen oli tarjolla makkaraa ja kaffea. Illan päälle käytiin vielä kisa läpi savusaunassa ja vaihettiin mietteitä seuran jatkosuunnitelmista. 
Kevään ohjelmistosta löytyy Ibep kurssi ja kesän päälle järjestetään Cup-kisa. Ehkä joitain jousiammunta opetuspäiviä tullaan myös järjestämään mutta tarkennellaan niitä sitte lähempänä.
Talja ja vaistoluokan mestarit Tero Ruotsalainen ja Jouni Seppälä

Makkaranpaistoa kisan jälkeen

Kiertopalkinnot

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kanalinnustuskausi ohi

Niin se tuli ja meni...kanalinnun pyynti nimittäin. Kunnon holleja ei sattunu ku pari,joista toisen sain käytettyä hyväksi. Koiran kanssa ei myöskään ollut tuuria. Muutamia haukkuja Vili sai aikaan mutta kestivät vain lyhyen ajan, kun linnuilla ei vain hermo pitäny. Nooh, ens vuonna sitten.
Jäniksetkin tuntuu hävinneen johonkin...liekkö tauti iskeny vai mikä.

Tulevana viikonloppuna pidetään jäsentenväliset kisat.Toivottavasti jäsenistöä saapuu runsaasti kisailemaan. Siitä lisää viikonloppuna.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Kiirettä

Jousimetsästys saralla on ollut hieman hiljaista. Työt sotkee pahasti harrastuksia mutta onhan tässä vielä kautta jäljellä. Koiran kanssa on tullut käytyä katselemassa josko löytyis lintuja mutta tuppaavat olemaan todella arkoja. Mahtaa syystuulet ja tippuvat lehdet  tehdä linnuista hieman ennakkoluuloisia. Viikonloppuna oli kolme tilannetta, jossa Vili yritti haukkua mutta linnulta petti hermo heti alkutekijöissä. Sen sijaan hirvisonnin ois päässy ampumaan kun pölähti koiran edestä melkein meidän päälle. Sonni tuli ajouraa pitkin meitä kohti ja noin viidentoista metrin päässä vasta hoksas, kun kehotin pysähtymään. Hieno tilanne, kun  ois vaan tajunnut ottaa kameran esille. Parasta tässä oli,kun lähdimme autolta niin vaimo kysyi,että oiskohan meillä mahdollisuus nähdä hirvi, kun oli niin paljon hirvikärpäsiä. :)



Vili

perjantai 19. syyskuuta 2014

Ammuntaharjoittelua

Toissa viikolla saatiin radalle viimein loput ammuntapakat ja 3d-elukat. Sunnuntaina pidettiin talkoot ja laitettiin kuvat paikalleen.  Päästän kohta pitämään jäsentenväliset. :)
Jäseniäkin alkaa olemaan jo parikymmentä ja lisää tulee koko ajan. Mukavasti tuntuu olevan kiinnostusta lajia kohtaan. Jos jousiammunta kiinnostaa niin rohkeasti yhteyttä Keskipisteen jousimetsästäjiin.
Kyläseuralle hommattiin pari laajasäätöistä taljajousta,jotta pääsisi kokeilemaan ammuntaa. Jousista puheenollen, vaimolle tilattiin vastakaarijousi,joka tuli toissa viikolla. Siitä lähtien onkin nuolet lentäny ahkeraan, lisäksi näyttää osumatarkkuuskin olevan suhteellisen hyvä.


Ensimmäiset nuolet matkaan uudella jousella

Aika hyvin näyttää osuvan, ekakerraksi

Majavalle kyytiä

Peura tähtäimessä